torstai 16. helmikuuta 2012

7. treenikerta

Päivän teema oli siis takaaleikkaus. Tehtiin ensin pelkkää tuttua yhden hypyn yli namialustalle lähettämistä. Sen jälkeen siirrettiin lähtöpaikkaa ensin toisen hypyn taakse ja lopulta kolmannenkin hypyn taakse. Ensin lähetettiin koiraa niin, että ohjaaja seisoi paikallaan. Sen jälkeen tehtiin toistoja niin, että ohjaaja lähti liikkeelle ja joko kulki koiran liikkeen suuntaisesti tai teki hyppyjen välissä takaaleikkauksen.

Kaikki koirat kestivät takaaleikkauksen tekemisen hienosti! Lisäksi koirat ovat oppineet ihan tosi hienosti irtoamaan namialustalle. Hommaan on tullut varmuutta ja koirista näkee, että niillä on ajatus siitä, mitä eteen lähettämisessä on tarkoitus tehdä. :)

Takaaleikkaustreenin jälkeen tehtiin eteen lähettämistä putkeen ja puomin alastuloa. Putken suorituksista en osaa sen tarkemmin kirjoittaa muistiin, sillä olin itse putkitreenin aikana puomilla kontaktista palkkaamassa. Oletan, että suora putki sujuu kaikilta koirilta paremmin ja paremmin kerta kerralta. :) Kontaktilla tehtiin taas hyviä 2on2off-suorituksia ja käskystä vapautumisia.

Sivutreeninä (ja aluksi myös ihan päätreeninä) tehtiin paikalla istumista. Sitä jatketaan joka kerta tästä eteenpäin niin, että vaikka yhden tai kaksi kertaa omien taukojen aikana harjoitellaan paikalla pysymistä. Muistakaahan treenata hommaa niin, että se pysyy mahdollisimman helppona ja sellaisena, että tulee mielellään vain onnistumisia. Eli vaikka sitten sekunti istumista ja vapautus. :)

Ensi kerralla voitaisiin palata muistelemaan pussia ja sen lisäksi ryhtyä lisäämään putken eteen ja/tai taakse hyppyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti