torstai 26. huhtikuuta 2012

se on siinä.

Viimeinen kerta on nyt ohi. :) Tosi kivaa on ollut ja oppimista on ollut erittäin motivoivaa seurata. Lediä lukuunottamatta kaikki koirat aloittivat ns. nollasta. Ja mitä nyt osataan? Ihan hirveän paljon.


1. Lähdössä pysyminen -> Vaatii vielä vahvistamista, mutta jokainen koira tietää, mitä niiltä lähdössä odotetaan ja niiltä voi sitä vaatia.
2. Siivekkeiden välistä juokseminen ja eteen irtoaminen
3. Putki -> eri kulmista! Hienoa!
4. Keppien alkeet
5. Pussin alkeet
6. Renkaan alkeet

!!!!Ja mikä oikeastaan tärkeintä, niin koirat ovat oppineet tekemään ohjaajan kanssa töitä! Se on aivan todella mahtavaa seurattavaa. Otus haluaa tehdä juuri sinun kanssasi hommia eikä kenenkään muun. Ja oikein janoaa lisää uusia haasteita. Mikä sen parempi lähtökohta tuleville treeneille? :) Niiden työmotivaatio ja käsitys yhdessä tekemisestä on kehittynyt ihan mielettömän paljon.!!!!

Anu ja Tara:
Huikeaa edistymistä. Tara pysyy lähdössä, kunhan sille kertoo, ettei sieltä ole lupa tulla ennen kuin käsketään. Tara keskittyy niin täysillä, että treenien päätteeksi se oli aivan rättipoikkipuhki. Se kestää toistoja ja vaikka pelästyykin putoavan riman kolahdusta, toipuu nopeasti ja on taas valmis töihin. :) Sokea putkikulma on ihan uusi juttu, mutta siitä huolimatta Tara sukeltaa putkeen kerta toisensa jälkeen.

Terhi ja Viivi:
Viivin keskittymiskyky on kasvanut aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ihan muutamina viimeisinä kertoina Viivistä on todellakin nähnyt, miten se haluaa tehdä yhdessä eikä keskittymiskyky katkea vastoinkäymisiin. Viivi hakee putken sokean kulman todella hyvin ja etenee itsevarmasti hypyillä. Lähtöön istuminenkin on ihan uusissa sfääreissä! :)

Petra ja Ledi:
Meidän köhkeröiden epäaloittelija-koira! ;) Ledi on oppinut irtoamista ja estehakuisuutta ja se tekee itsevarman letkeällä tyylillä. Ledin tekeminen on todella luotettavaa ja se on syttynyt lajiin tässä kevään aikana tosi hienosti. Ledille haasteellisinta tällä hetkellä taitavat olla selän takana käymiseen liittyvät ohjauskuviot (esim. saksalainen tai persjättö) mutta muuten se lukee sekä rataa että ohjaajaa tosi taitavasti.

Miia ja Peppi:
Meidän köhkeröiden epäaloittelija-ohjaaja! ;) Peppi on kahdeksan kuukauden iästään huolimatta melkoinen vipeltäjä. :D Lähtöön istuminen ja paikalla pysyminen on parantunut huikealla vauhdilla viimeisten kertojen aikana. Tämä helpottaakin treenaamista noin ylipäätään, kun ei tarvitse tehdä tuollaisen maantiekiitäjän kanssa yhteislähtöjä.. Pepin nuori ikä näkyy siinä, että se väsyy treeneissä loppua kohden, mutta ensimmäiset suoritukset olivatkin sitten ihan tosi hienoja ja vauhdikkaita! :)

Viimeinen kerta!

Muutetaanpas viikon takaista suunnitelmaa:
Tänään köhkeröiset pääsevät näyttämään kyntensä. Taralle, Pepille ja Viiville on oma ratansa ja Ledille oma. Tarkoituksena on, että te kerrotte minulle, miten rata treenataan kuntoon ja miten meinaatte koiran ohjata. Pointtina siis on, että te pohtisitte, miten kyseinen rata kannattaisi treenata: mistä aloitetaan ja mitä tehdään sen jälkeen? Lisäksi myös olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä kohdat epäilette vaikeimmiksi (ohjaajalle ja/tai koiralle) - ja miksi. :)

Ja tässäpä tämän illan haaste: (Vasemmalla Taran, Pepin ja Viivin rata, oikealla Ledin rata.)














Otan mukaan myös videointitarpeet, joten saadaan talteen, mitä kaikkea onkaan opittu. :)

torstai 19. huhtikuuta 2012

tokavika kerta

Tänään paikalla köhkeröistä olivat Viivi, Peppi ja Tara.

Päivän tavoitteena oli vähän lisätä haastetta tekemiseen pidentämällä suoritusta. Tähän asti on tehty kai maksimissaan neljän esteen pituisia juttuja. Tällä kertaa koirat ja ohjaajat haastettiin juoksemaan suoralinjainen kuuden esteen rata. :)









Ensin tehtiin kaikkien koirien kanssa radan alkupään kolmea estettä. Jokainen koira pystyi omalla vuorollaan tekemään tuon pätkän suhteellisen vaivattomasti. Toisella kierroksella treeni aloitettiin putkesta (3) ja jatkettiin sitten kohti kuutosputkea. Tämäkin sujui mainiosti, joten lopulta yhdistettiin alkupää ja loppupää. Peppi sai koottua radan esteistä 2-5, Viivi esteistä 1-5 ja Tara esteistä 1-6. Omistajat pääsivät tänään tosiaankin juoksemaan. :D


Kylläpä oli mahtavaa huomata, miten paljon koirat ovat oppineet. Ne tekivät hommia parhaansa mukaan, vaikka hyvin tiesivät, että palkka on minulla odottamassa ja minä seisoin ensin putken 3 takana ja jälkimmäisen osan treenissä hypyn 5 takana. Työmoraali on kasvanut kovasti! Enää ei kurvata suorinta reittiä palkalle, vaan tehdään hommia ja vasta sitten syöksytään palkalle.

Ratatreenin jälkeen tehtiin "kokonaista" puomia siten, että ylösmeno nojasi minipöytää vasten ja alastulo oli pöydän vastakkaisella puolella. Tara keksi nopeasti, mikä jutun juoni on. Ainoa haaste oli se, että Tarasta oli selvästi vähän pöljää mennä puomin alkupäästä asti koko homma, kun yhtä hyvin voisi saada namia tekemällä pelkkää alastuloa. :D Käytiin hetkittäin melkoista tahtojen taistoa, että Tara suostui lähtemään puomin alkupäähän asti hommia tekemään.

Peppi ja Viivi olivat astetta mielikuvitusrikkaampia ja meinasivat eksyä puomin "ruotsalaiseen labyrinttiin". Kuka halvattu sieltä löytää oikeaa reittiä pitkin palkkanameille, kun on niin monta vaihtoehtoa, mihin voi juosta.. ;) Saatiin sentään pienillä vihjeillä helpotettua tytöille tätä siksaksokkeloa ja lopulta kummatkin löysivät ylösmenolta aina alastulolle asti.

Viimeisellä kerralla voitaisiin palata harjoittelemaan sivuttaista irtoamista, sillä siinä riittää haastetta jokaiselle köhkeröiskoiralle. Mitä paremmin koira irtoaa sivusuunnassa tekemään esteitä, sitä vähemmän ohjaajan täytyy pakon sanelemana ehtiä juoksemaan ja saattamaan.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

keppitreeniä ja ideoita kesäksi

Tämän viikon torstaina Maija tuli ystävällisesti kertomaan 2x2 -keppitekniikasta.

Idea tiivistettynä:

1. yksi keppipari
a) opeta koira menemään yhdestä portista eri etäisyyksiltä(kaikki lähestymiskulmat)
b) kun koira hakeutuu portille, käännä porttia

Kun portti on lähes palkkalinjan myötäiseksi käännetty...

2. kaksi keppiparia
a) tee erikseen ensimmäisen perään lisättyä keppiparia muutamia kertoja
b) tee erikseen ensimmäistä keppiparia
c) tee ensimmäinen keppipari, palkkaa, tee heti perään toinen keppipari
d) vähitellen siirry palkkaamaan vasta toisen keppiparin jälkeen
e) ryhdy siirtämään toista keppiparia lähemmäs ensimmäistä ja käännä keppien kulmaa kohti palkkalinjan myötäisyyttä

3. kolme keppiparia
Toimi, kuten edellä.

4. kolme keppiparia + kolme keppiparia
Toimi, kuten edellä.

-----------

Maija siis opasti keppien kanssa ja samalla minun treenipisteessäni muisteltiin kontakteja. Jatkossa pitäisi ryhtyä treenaamaan myös ylösmenoja, eli pöytää vasten nostetaan ylösmeno ja vastapuolelle alastulo ja sitten tehdään kontaktia "kokonaisena". Lisäksi palkkapisteeseen voisi lisätä toisen palkkaajan ja toimia niin, että palkka tulee aina siltä, jota koira ei katso. Näin ryhdytään häivyttämään palkkaajaa kauemmas ja kauemmas ja lisätään palkan saamisen odottamisaikaa.

Köhkeröisiä on jäljellä enää kaksi kertaa, joten näiden kertojen aikana esim. kontakteille ei enää paljon ehditä tekemään.

Ideoita kesän omatoimisiin treeneihin:
1. kontaktitreeniä pareittain tai kolmestaan
2. estetreeniä: pussi, rengas, kepit, pituus, okseri -> oikea suoritus haltuun
3. eteenlähettämistreeniä _paljon_ ja sitä kannattaa tehdä mitä erilaisimmilla esteillä (hyppy/muuri/pituus/pussi/putki/rengas)
4. putkikulmat kuntoon -> koiran voi lähettää putkelle muualtakin kuin suoraan putken edestä. Kulmaa lisätään vähitellen.
5. takaakiertotreeniä -> Mitä kauempaa saat koiran takaakiertoon, sen parempi. Koira kiertää esteen siltä puolelta, millä kädellä sen esteelle ohjaat. Ole siis tarkkana ohjaavan käden valinnan kanssa. Vasen ohjaa kiertämään vasemmalta, oikea oikealta.
6. suoralinjaisia "ratoja", joissa sekaisin erilaisia esteitä
7. putken jälkeen eri suuntiin eteneminen -> ei aina suoralinjaisesti eteenpäin vaan voidaan myös kutsua koira kääntymään
8. takaakierron yhdistäminen "rataan" -> takaakierto ja sen jälkeen putkeen, minkä jälkeen kutsu palkalle jonnekin muualle kuin suoraan putken eteen (Näin saadaan tekemiseen jo muutakin kuin suoraa linjaa. :)

torstai 5. huhtikuuta 2012

14. kerta

Tänään harjoiteltiin ohjauskuvioiden kanssa puuhaamista, lähtötilannetta ja käytiin pikaisesti läpi 2x2-keppimetodin alkeita.

Käytettiin valssin ja persjätön harjoittelussa alla olevaa "pohjapiirustusta". Anu ja Tara tekivät kuvassa olevaa valssitreeniä ja samaa harjoitusta peilikuvana. Peppi harjoitteli esteiden 1 ja 2 avulla lähtötilanteeseen pysähtymistä ja lähtöluvan saamista. Petra ja Ledi harjoittelivat persjättöä siten, että Ledi teki esteet 1-2 ja sitten merkkaamattoman hypyn ja lopuksi hypyn 3. Persjättö tehtiin ennen viimeistä hyppyä.

Tehtiin Ledin kanssa ensin niin, että Petra kutsui valssaamalla Ledin kolmannesta hypystä yli. Tehtiin muutamia toistoja, jotta Ledille tuli selväksi, mitkä esteet on tarkoitus tehdä ja mistä suunnasta. Näin päästiin helpommin harjoittelemaan persjättöä (eli sokkaria ja mitä niitä nimiä nyt on..), kun piski tietää mihin mennään ja ohjaaja saa rauhassa keskittyä harjoittelemaan uutta ohjauskuviota. Lopulta persjättö sujuikin vallan mainiosti. :)

Taran kanssa aloitettiin treeni niin, että vietiin namialusta kakkoshypyn taakse. Näin Anu sai lisäaikaa keskittyä valssaamiseen ja Tara sai lisävarmistusta sille, että kakkoshyppykin on tarkoitus suorittaa. Välillä tehtiin namin kanssa ja välillä ilman namia. Tara säikähti jossain kohtaa jotain (ehkä hypyn rimaa, kun pallo vieri riman ali ja olisiko otsa kopsahtanut rimaan?), minkä jälkeen hypyn suorittaminen oli niin jännää, että oli kivempaa ja turvallisempaa kiertää hyppy. Pallopalkka on kuitenkin niiiin kiva, että Tara suoritti lopuksi hyppyjä taas ihan hyvällä mielellä. :)



















Peppi puolestaan harjoitteli lähtötilanteessa paikallaan istumista. Ensin käytiin lievää tahtojen taistoa, kun Peppi olisi "vaan ihan varmasti ja todellakin oikeesti jätkät nyt hei" rynnännyt suoraan namialustalle ilman lupaa tai istumista. Vähitellen homma alkoi kuitenkin sujua ja lopulta Miia sai horjutettua Pepin uskoa omine lupineen lähtemiseen niin paljon, että Peppi korkeintaan nytkähteli paikallaan tai nousi seisomaan, mutta ei lähtenyt juoksemaan! Hieno Peppi! Tämä rutiini otetaan nyt tavaksi, koska selvästi Peppi pystyy istumaan paikallaan - se ei vaan ole siihen vielä tottunut. :)

Ensi kerralla ehkä saadaan Maija pitämään tietävämpää ja taitavampaa opastusta 2x2 -metodista. Lisäksi kontakteja ja putkia - jos ehditään.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

2x2 -kepit

Keppejä voi opettaa todella monella eri tavalla. Noki ja Kola on opetettu alunperin käsiavulla - kuinka keskiaikaista!! ;) - eli ihan vain kädellä houkuttelemalla. Se on, kuten todettua, vanhanaikaista ja So Last Season. Huonona puolena tässä tavassa on se, että koira tosiaan seuraa kättä, on kiinni omistajassaan ja tekee keppisuoritusta lähes tajuamattaan namia seuraten. Lisäksi keppikulmien (eli mistä suunnasta kepeille tullaan) opettaminen on hankalaa.

No. Ihan hyvät kepit tällä metodilla Nokillekin sain opetettua, joten kyllä sitä tapaa voi käyttää, jos on valmis näkemään tosi paljon vaivaa.

Hyviä puolia en tässä tavassa Nokin keppitekniikasta huolimatta juurikaan näe. :D

Verkoilla opettamisessa koira opetetaan mm. liikemuistia apua käyttäen koiralle keppeihin liittyvä liikesarja. Verkot muodostavat keppien kanssa siis käytävän, jota koira mutkittelee alusta loppuun asti. Vähitellen verkkoja poistetaan keskeltä alku- ja loppupäätä kohti. Hyviä puolia on se, että koira pääsee heti tekemään keppejä itsenäisesti ja keppikulmien harjoitteleminen on suhteellisen vaivatonta. Huonona puolena henkilökohtaisesti näkisin, että koira tosiaan oppii lähinnä painamalla mieleen liikesarjan. Koira ei siis keskity siihen, mitä keppien aikana oikeastaan tehdään. Se vain menee mutkitellen, koska verkot pakottavat siihen.

Ohjurit - ohuet muoviset lärpäkkeet - toimivat samoin kuin verkot.

Näillä keinoilla käsittääkseni nykyään opetetaan paljon keppien suorittamista.

Vinokepeistä en osaa sanoa oikeastaan yhtään mitään. Tarkoituksena on kai kääntää kepit erittäin vinoiksi ja hihnassa vedättämällä opettaa koira kulkemaan vinokeppien välissä. En osaa ottaa kantaa hyviin tai huonoihin puoliin.

Itse olen "hurahtanut" 2x2 -metodin käyttöön, sillä mielestäni oppimisen kannalta järkevintä on, että koira itse oivaltaa, mitä sen esteellä pitää tehdä ja se keskittyy nimenomaan itsenäiseen tekemiseen "ilman apuvälineitä". (Lainausmerkeissä siksi, että 2x2 -kepit itsessään ovat apuväline.)

Koira opetetaan ensin kulkemaan kahden kepin välistä. Homma opetetaan niin varmaksi, että koira osaa mennä keppien välistä, lähetettiin se sinne mistä tahansa keppien ympäriltä. Eli kaikki keppikulmat pyritään opettamaan heti alusta alkaen. Seuraava porttiväli lisätään, kun koira osaa hakea ensimmäisen portin.

Vähitellen portteja lisätään ja koira oppii, että keppisuoritus on oikeastaan "mene portin välistä, mene portin välistä, mene portin välistä, mene portin välistä,..." Eikä siis niinkään "mutkittele, mutkittele, mutkittele, mutkittele.."

Tässä opetusvideo aiheeseen liittyen. (Susan Garrett on 2x2 -guru ja hänen oppeihinsa taitaa perustua kokonaisuudessaan tämä metodi. :)