keskiviikko 23. toukokuuta 2012

23.5.2012

Tänään tehtiin jälleen eteen irtoamista,  mutta niin, että hypyt olivat hieman vinossa toisiinsa nähden. Tämä sujuu pennuilta jo tosi hienosti. Kaikilla vauhtia todellakin riittää.

Cirneco uskalsi tänään jopa jo hieman leikkiä kanssani, mikä on huima parannus viime kertaan, jolloin vasta tutustuttiin koiran kanssa ja leikkimisen ajatteleminenkin oli aika hurjaa. :) Kuitenkin irtoaminen kaukana olevalle lelulle oli vielä liian vaikeaa. Namille irtoaa kyllä helposti ja vauhdikkaasti. Ohjaaja haluaisi pitää myös lelun palkkauksessa mukana. Se onkin varmasti fiksua, sillä koira kyllä repii ja taistelee ohjaajansa kanssa.

Collielle kouluttajan kanssa leikkiminen ei ole tuttua - tai sitten en osaa leikittää oikein. Collie mieluummin vain suukottelisi kouluttajaa. :D Oman ohjaajansa kanssa kyllä repii lelua ja ärrää ja murraa ja taistelee. Tänään keskittyminen oli vähän hakusessa.

Musta villakoira pystyi tänään taas uusiin ja hallitumpiin suorituksiin viime viikkoon nähden. Se on paremmin hallinnassa ja haluaa tehdä omistajansa kanssa hommia. Se menee ohjaajan luokse oikein suoritetun treenin jälkeen ja suostuu kiinni otettavaksi. Enää ei tarvita edes hihnaa. Piski tulee ihan täysillä ja irtoaa ohjaajastaan ihan huoletta vaikka kuinka kauas. Rauhoittumistreeniä tarvitaan edelleen, mutta koira pystyi jo erittäin hyvin istumaan lähtöpaikalle, kun treenattiin pelkkää istumista. Istuessa ei kestä vielä sitä, että ohjaaja poistuisi lähistöltä.

Portugeesi irtoaa tosi hyvin ja sen kanssa yritetään saada jo katsetta käännettyä kohti hyppysuoraa. Palkkautuu aivan todella hyvin leluista ja on innokas tekemään. Pysyy istumassa lähtöpaikalla jo huimasti paremmin kuin pari viikkoa sitten. Irtoaa hyvin ja kestää mainiosti sen, että ohjaaja juoksee rinnalla. Reagoi nopeasti ohjaajan rintamasuunnan muutoksiin. (Eli tuli hypystä ohi, kun ohjaaja käänsi omaa juoksulinjaansa.:)

Pepin lähtörituaalit ovat myös parantuneet kovasti. Ensin on saatava juosta muutama suoritus, että pahimmat höyryt on purettu, mutta sen jälkeen pystyy istumaan lähtöön ja pysyy siellä jo tosi hyvin. Jos sattuu karkaamaan, palaa hallitusti takaisin eikä jatka sinkoilua. Yritettiin saada katse käännettyä kohti esteitä, mutta hämmentyi vielä toistaiseksi tästä, eikä oikein tiennyt, että onko lupa mennä vai ei. Jatketaan siis tätä treeniä. :)
-------------------------

Takaakiertotreeni
Cirneco on tehnyt aiemminkin. Ei tänään oikein pystynyt keskittymään, joten onnistuneita toistoja ei saatu kovin montaa. Tämä menee sivutreenipisteeksi ensi viikolla.

Collielle ihan uusi juttu. Tehtiin lelupalkan kanssa ja collie tekikin onnistuneita suorituksia. Ikävä kyllä lelupalkkaaminen on toistaiseksi hankalaa, sillä se ei palkkaudu minun tai apukoutsin kanssa leikkimisestä.

Musta villakoira teki namialustalle irtoamista muurin tolpan ympäri ja se toimi todella hyvin. Saatiin lukuisia onnistuneita suorituksia ja siirrettyä namialusta reilusti pois näkyvistä.

Portugeesi kiertää hienosti takaa, jos ohjaaja saattaa ihan siivekkeelle asti. Koiralla on kuitenkin niin paljon vauhtia, että irtoavampaa takaakiertoa lienee pakko harjoitella. ;) Jatkossa otetaan namialustalla samaa treeniä.

Peppi tekee takaakiertoa, kunhan jaksaa keskittyä. Tarvitsee vielä saattoa lähelle siivekettä.

------------------------------
Sivupisteenä pennut treenasivat hyppyesteen eteen istumaan rauhoittumista.

------------------------------
Hyppysuora + mutkaputki
Peppi, cirneco ja portugeesi pystyivät tekemään kolmen hypyn ja mutkaputken yhdistelmää, kunhan ohjaajat vain muistivat antaa putkikäskyn ajoissa ja eivät rynnineet liian ajoissa putkelle vaan liike jatkui eteenpäin, kun koira meni putkeen.

Musta villakoira teki kolmen hypyn ja suoran putken yhdistelmää ja se toimikin hyvin, kunhan ensin oltiin otettu pelkkä putki ja sitten hyppy-putki ja putken päässä oli apukoutsi palkkaamassa.

Colliella oli keskittyminen sen verran vähissä, että putken suorittaminen hyppyjen jälkeen ei onnistunut, joten tehtiin lopuksi pari toistoa pelkkää putkea ja lopetettiin siihen.

torstai 17. toukokuuta 2012

kolmas kerta pentukurssia

Tämän päivän teemana oli hyppyjen ja putken yhdistäminen ja putken "lukeminen" osana eteen juoksemista.

Ensin tehtiin pelkkää suoraa putkea, sitten hyppy-putki -yhdistelmää ja osan kanssa lopulta hyppy-hyppy-putki-hyppy -pätkää.

Pepille treeni oli niin tuttu, että se juoksi vähääkään epäröimättä tukka hulmuten koko pätkän, vaikka ohjaaja jäi paikoilleen lähtöön.

Toinen villakoira teki putkea ensin niin, että minä pidin koiraa ja ohjaaja kutsui. Vaihdettiin parin toiston jälkeen niin, että minä menin kutsumaan ja ohjaaja lähetti. Vähitellen homma alkoi sujua paremmin ja paremmin ja lopulta päästiin siihen, että villakoira teki hyppy-putki -yhdistelmää! Mahtavaa.

Lisäksi tämän koiran kanssa näkee huiman parannuksen jo nyt siihen, miten se on oppinut tekemään hommia ohjaajansa kanssa. On löytynyt hyvä rutiini siihen, miten vauhdikkaan ja erittäin vilkkaan koiran saa luokse lelulla palkkaamisen jälkeen. Ensimmäiset kerrat koira rallasi ympäri eikä antanut kiinni - eikä ollut kovin kiinnostunut ohjaajasta, kun juokseminen on niin kivaa. Nyt koira tulee ohjaajan luokse istumaan, kun ohjaaja päättää, että on aika lopettaa leikkiminen. Ja ratkaisu oli se, että koira pistetään hihnaan aina treenin jälkeen. Hihnaan laittaminen on koiralle selvästi niin tuttu rutiini (ja ohjaajalle myös), että koira tulee luokse, istuu alas ja panta laitetaan kaulaan. :) Mainiota mainiota! :) :) Helpottaa varmasti ohjaajan stressiä vilkkaan koiran kanssa, kun tietää, että koiran saa niin halutessaan myös luokse ja kiinni.

Malilla oli aluksi taas kierrokset kympissä - tai yli. Silmät pyörivät päässä ja keskittyminen oli lähes mahdotonta. Putkeen osuminen oli ensin sattuman kauppaa, mutta onneksi koirasta kyllä näki heti, kun järki alkoi laskeutua aivoon. ;) Muutaman toiston jälkeen koira sai itsensä koottua ja homma alkoi sujua. Hyppy-hyppy-putki toimi hienosti, kunhan koira keskittyi. Lähtö on haaste, koska koiran kierrokset nousevat pelkästä hyppyjen ja putkien näkemisestä eikä se millään malttaisi pysyä paikoillaan. Vauhtia riittää.

Ryhmän uusi jäsen cirneco teki ensin pelkkää putkea. Koira osaa putkikäskyn hienosti, mutta väisti minua eikä aluksi halunnut alkuunkaan leikkiä lelulla kanssani. Ohjaajan kanssa leikki kyllä ja todennäköisesti koira alkaa leikkiä apupalkkaajankin kanssa, kunhan tutustutaan. Tunnin loppupuolella koira jo ottikin muutaman leikkiloikan lelun perään, jolla innostin leikkimään. :) Koira pystyi tekemään hyppy-hyppy-putki -yhdistelmää, mutta ennen putkea ohjaaja oli koiran vauhdista johtuen jo jäljessä, joten koira kääntyi katsomaan ohjaajaa ja meinasi mennä putken ohi.  Koira on siis vielä tosi kiinni omistajassaan ja kaipaa tukea esteiden välillä. Eteen lähettämistä täytyy harjoitella paljon lisää, että koira oppii itsekin katsomaan edessä olevia esteitä. :)

Mainio ryhmä ja hauskaa nähdä, miten nopeasti koirat oppivat tiettyjä rutiineja ja treenejä! :)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

pentutreenien osa 1 ja 2

Ryhmässä on viisi pentua, joista osa on pentuja vain lainausmerkeissä. :) Eli ikähaitari vaihtelee puolesta vuodesta yli vuoteen. Tästä syystä ja myös koirien erilaisista agilitytaustoista johtuen ensimmäisellä kerralla tehtiin vähän testimielessä juttuja.

Ensin koirat tekivät istumisesta namialustalle irtoamista niin, että aluksi ylitettiin vain yksi hyppy. Sitten kaksi ja lopulta kolme. Kolme koirista tekee speed bumpeilla ja kaksi hyppää jo matalien rimojen yli. Paikalla istuminen oli ryhmän collieta lukuunottamatta kaikille haastavaa. Eteen irtoaminen sitä vastoin sujui ihan hienosti kaikilta.

Putki oli tuttu kaikille. Musta villakoiraneiti meni myös putkeen, vaikka se oli ennakoitu koiralle vaikeaksi ja hivenen pelottavaksi.

------------

Tänään toisella kerralla tehtiin taas kolmen hypyn yli eteen irtoamista.
Colliella tavoitellaan sitä, että katse kääntyy kohti edessä olevia hyppyjä.
Malin kanssa täytynee ryhtyä katsomaan hyppytekniikkatreeniä, sillä sen hyppytapa on jotenkin erikoinen. Se vetää takajalat alleen ja ponnistaa aika epätarkasti.
Peppi malttoi lopulta istua mainiosti, kunhan oli ensin saanut pari kertaa juosta eteenirtoamistreenin ja palkkautua isosta riepumajavasta. Majava oli IHAN super.
Musta villakoira kiihtyy treeneistä niin hurjasti, että sitä on hankalaa saada kiinni. Onneksi keksittiin, että hihnaan tuleminen on koiralle ihan tuttu juttu ja se tottelee tätä tapahtumaa kuuliaisesti. Niinpä koira aletaan ottaa treenien välissä hihnaan, ettei se saa rallatella kentällä holtittomasti.
Portugeesin tavoitteena on katsoa eteenpäin kohti esteitä ja ohjaaja lisää häiriötä lähtemällä yhtä aikaa liikkeelle koiran kanssa.

Paikalla istumista voi jatkossa odottaa Pepiltä, portugeesilta ja collielta. Malille ja mustalle istuminen esteen eteen on toistaiseksi vielä liian haastava tehtävä.

Uutena esteenä käytiin läpi pussin suorittaminen. Itse asiassa este ei ollut uusi kenellekään, joten lähinnä palauteltiin mieleen, miten tässä uudessa ympäristössä ja uusien äänten, hajujen ja koirakavereiden läsnäollessakin voi tehdä pussin. Ja se sujuikin erinomaisesti. Kaikille koirille raotettiin ensin pussin suuta. Mali ja portugeesi tekivät ihan kiinni olevaa pussia. Muille raotettiin pussia vielä ihan hivenen.

Lopuksi juostiin suoran putken läpi repimään lelua. Kaikki koirat palkkautuvat mahtavasti lelusta! :)

torstai 26. huhtikuuta 2012

se on siinä.

Viimeinen kerta on nyt ohi. :) Tosi kivaa on ollut ja oppimista on ollut erittäin motivoivaa seurata. Lediä lukuunottamatta kaikki koirat aloittivat ns. nollasta. Ja mitä nyt osataan? Ihan hirveän paljon.


1. Lähdössä pysyminen -> Vaatii vielä vahvistamista, mutta jokainen koira tietää, mitä niiltä lähdössä odotetaan ja niiltä voi sitä vaatia.
2. Siivekkeiden välistä juokseminen ja eteen irtoaminen
3. Putki -> eri kulmista! Hienoa!
4. Keppien alkeet
5. Pussin alkeet
6. Renkaan alkeet

!!!!Ja mikä oikeastaan tärkeintä, niin koirat ovat oppineet tekemään ohjaajan kanssa töitä! Se on aivan todella mahtavaa seurattavaa. Otus haluaa tehdä juuri sinun kanssasi hommia eikä kenenkään muun. Ja oikein janoaa lisää uusia haasteita. Mikä sen parempi lähtökohta tuleville treeneille? :) Niiden työmotivaatio ja käsitys yhdessä tekemisestä on kehittynyt ihan mielettömän paljon.!!!!

Anu ja Tara:
Huikeaa edistymistä. Tara pysyy lähdössä, kunhan sille kertoo, ettei sieltä ole lupa tulla ennen kuin käsketään. Tara keskittyy niin täysillä, että treenien päätteeksi se oli aivan rättipoikkipuhki. Se kestää toistoja ja vaikka pelästyykin putoavan riman kolahdusta, toipuu nopeasti ja on taas valmis töihin. :) Sokea putkikulma on ihan uusi juttu, mutta siitä huolimatta Tara sukeltaa putkeen kerta toisensa jälkeen.

Terhi ja Viivi:
Viivin keskittymiskyky on kasvanut aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ihan muutamina viimeisinä kertoina Viivistä on todellakin nähnyt, miten se haluaa tehdä yhdessä eikä keskittymiskyky katkea vastoinkäymisiin. Viivi hakee putken sokean kulman todella hyvin ja etenee itsevarmasti hypyillä. Lähtöön istuminenkin on ihan uusissa sfääreissä! :)

Petra ja Ledi:
Meidän köhkeröiden epäaloittelija-koira! ;) Ledi on oppinut irtoamista ja estehakuisuutta ja se tekee itsevarman letkeällä tyylillä. Ledin tekeminen on todella luotettavaa ja se on syttynyt lajiin tässä kevään aikana tosi hienosti. Ledille haasteellisinta tällä hetkellä taitavat olla selän takana käymiseen liittyvät ohjauskuviot (esim. saksalainen tai persjättö) mutta muuten se lukee sekä rataa että ohjaajaa tosi taitavasti.

Miia ja Peppi:
Meidän köhkeröiden epäaloittelija-ohjaaja! ;) Peppi on kahdeksan kuukauden iästään huolimatta melkoinen vipeltäjä. :D Lähtöön istuminen ja paikalla pysyminen on parantunut huikealla vauhdilla viimeisten kertojen aikana. Tämä helpottaakin treenaamista noin ylipäätään, kun ei tarvitse tehdä tuollaisen maantiekiitäjän kanssa yhteislähtöjä.. Pepin nuori ikä näkyy siinä, että se väsyy treeneissä loppua kohden, mutta ensimmäiset suoritukset olivatkin sitten ihan tosi hienoja ja vauhdikkaita! :)

Viimeinen kerta!

Muutetaanpas viikon takaista suunnitelmaa:
Tänään köhkeröiset pääsevät näyttämään kyntensä. Taralle, Pepille ja Viiville on oma ratansa ja Ledille oma. Tarkoituksena on, että te kerrotte minulle, miten rata treenataan kuntoon ja miten meinaatte koiran ohjata. Pointtina siis on, että te pohtisitte, miten kyseinen rata kannattaisi treenata: mistä aloitetaan ja mitä tehdään sen jälkeen? Lisäksi myös olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä kohdat epäilette vaikeimmiksi (ohjaajalle ja/tai koiralle) - ja miksi. :)

Ja tässäpä tämän illan haaste: (Vasemmalla Taran, Pepin ja Viivin rata, oikealla Ledin rata.)














Otan mukaan myös videointitarpeet, joten saadaan talteen, mitä kaikkea onkaan opittu. :)

torstai 19. huhtikuuta 2012

tokavika kerta

Tänään paikalla köhkeröistä olivat Viivi, Peppi ja Tara.

Päivän tavoitteena oli vähän lisätä haastetta tekemiseen pidentämällä suoritusta. Tähän asti on tehty kai maksimissaan neljän esteen pituisia juttuja. Tällä kertaa koirat ja ohjaajat haastettiin juoksemaan suoralinjainen kuuden esteen rata. :)









Ensin tehtiin kaikkien koirien kanssa radan alkupään kolmea estettä. Jokainen koira pystyi omalla vuorollaan tekemään tuon pätkän suhteellisen vaivattomasti. Toisella kierroksella treeni aloitettiin putkesta (3) ja jatkettiin sitten kohti kuutosputkea. Tämäkin sujui mainiosti, joten lopulta yhdistettiin alkupää ja loppupää. Peppi sai koottua radan esteistä 2-5, Viivi esteistä 1-5 ja Tara esteistä 1-6. Omistajat pääsivät tänään tosiaankin juoksemaan. :D


Kylläpä oli mahtavaa huomata, miten paljon koirat ovat oppineet. Ne tekivät hommia parhaansa mukaan, vaikka hyvin tiesivät, että palkka on minulla odottamassa ja minä seisoin ensin putken 3 takana ja jälkimmäisen osan treenissä hypyn 5 takana. Työmoraali on kasvanut kovasti! Enää ei kurvata suorinta reittiä palkalle, vaan tehdään hommia ja vasta sitten syöksytään palkalle.

Ratatreenin jälkeen tehtiin "kokonaista" puomia siten, että ylösmeno nojasi minipöytää vasten ja alastulo oli pöydän vastakkaisella puolella. Tara keksi nopeasti, mikä jutun juoni on. Ainoa haaste oli se, että Tarasta oli selvästi vähän pöljää mennä puomin alkupäästä asti koko homma, kun yhtä hyvin voisi saada namia tekemällä pelkkää alastuloa. :D Käytiin hetkittäin melkoista tahtojen taistoa, että Tara suostui lähtemään puomin alkupäähän asti hommia tekemään.

Peppi ja Viivi olivat astetta mielikuvitusrikkaampia ja meinasivat eksyä puomin "ruotsalaiseen labyrinttiin". Kuka halvattu sieltä löytää oikeaa reittiä pitkin palkkanameille, kun on niin monta vaihtoehtoa, mihin voi juosta.. ;) Saatiin sentään pienillä vihjeillä helpotettua tytöille tätä siksaksokkeloa ja lopulta kummatkin löysivät ylösmenolta aina alastulolle asti.

Viimeisellä kerralla voitaisiin palata harjoittelemaan sivuttaista irtoamista, sillä siinä riittää haastetta jokaiselle köhkeröiskoiralle. Mitä paremmin koira irtoaa sivusuunnassa tekemään esteitä, sitä vähemmän ohjaajan täytyy pakon sanelemana ehtiä juoksemaan ja saattamaan.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

keppitreeniä ja ideoita kesäksi

Tämän viikon torstaina Maija tuli ystävällisesti kertomaan 2x2 -keppitekniikasta.

Idea tiivistettynä:

1. yksi keppipari
a) opeta koira menemään yhdestä portista eri etäisyyksiltä(kaikki lähestymiskulmat)
b) kun koira hakeutuu portille, käännä porttia

Kun portti on lähes palkkalinjan myötäiseksi käännetty...

2. kaksi keppiparia
a) tee erikseen ensimmäisen perään lisättyä keppiparia muutamia kertoja
b) tee erikseen ensimmäistä keppiparia
c) tee ensimmäinen keppipari, palkkaa, tee heti perään toinen keppipari
d) vähitellen siirry palkkaamaan vasta toisen keppiparin jälkeen
e) ryhdy siirtämään toista keppiparia lähemmäs ensimmäistä ja käännä keppien kulmaa kohti palkkalinjan myötäisyyttä

3. kolme keppiparia
Toimi, kuten edellä.

4. kolme keppiparia + kolme keppiparia
Toimi, kuten edellä.

-----------

Maija siis opasti keppien kanssa ja samalla minun treenipisteessäni muisteltiin kontakteja. Jatkossa pitäisi ryhtyä treenaamaan myös ylösmenoja, eli pöytää vasten nostetaan ylösmeno ja vastapuolelle alastulo ja sitten tehdään kontaktia "kokonaisena". Lisäksi palkkapisteeseen voisi lisätä toisen palkkaajan ja toimia niin, että palkka tulee aina siltä, jota koira ei katso. Näin ryhdytään häivyttämään palkkaajaa kauemmas ja kauemmas ja lisätään palkan saamisen odottamisaikaa.

Köhkeröisiä on jäljellä enää kaksi kertaa, joten näiden kertojen aikana esim. kontakteille ei enää paljon ehditä tekemään.

Ideoita kesän omatoimisiin treeneihin:
1. kontaktitreeniä pareittain tai kolmestaan
2. estetreeniä: pussi, rengas, kepit, pituus, okseri -> oikea suoritus haltuun
3. eteenlähettämistreeniä _paljon_ ja sitä kannattaa tehdä mitä erilaisimmilla esteillä (hyppy/muuri/pituus/pussi/putki/rengas)
4. putkikulmat kuntoon -> koiran voi lähettää putkelle muualtakin kuin suoraan putken edestä. Kulmaa lisätään vähitellen.
5. takaakiertotreeniä -> Mitä kauempaa saat koiran takaakiertoon, sen parempi. Koira kiertää esteen siltä puolelta, millä kädellä sen esteelle ohjaat. Ole siis tarkkana ohjaavan käden valinnan kanssa. Vasen ohjaa kiertämään vasemmalta, oikea oikealta.
6. suoralinjaisia "ratoja", joissa sekaisin erilaisia esteitä
7. putken jälkeen eri suuntiin eteneminen -> ei aina suoralinjaisesti eteenpäin vaan voidaan myös kutsua koira kääntymään
8. takaakierron yhdistäminen "rataan" -> takaakierto ja sen jälkeen putkeen, minkä jälkeen kutsu palkalle jonnekin muualle kuin suoraan putken eteen (Näin saadaan tekemiseen jo muutakin kuin suoraa linjaa. :)